FC#10 osallistujien kisatiimit lukittu

Pääsarjan kisatiimien pelaajalistat lukittiin lauantaina klo 21:00. Tämä tarkoittaa, että loppukisa kisataan nimetyillä 50 + 10 pelaajalla.

Lisäksi pääsarjan klaanien edustajat äänestivät sääntömuutoksesta, että jokaisen kisoihin osallistuvan –  pääsarjaan ja Haastajista pääsarjaan nousevan –  klaanin tulee koostua vain Suomen lokaalilta listalla pelaavista pelaajista.

Kuvia kisoista.

13 vastausta artikkeliin “FC#10 osallistujien kisatiimit lukittu”

  1. Kisan kärjessä ovat näköjään rehellisimmät klaanit eli Lepokoti ja Assault. Näiden klaanien porukka on ollut kasassa jo kauden alusta alken. Näin ne kisat pitäis mennä, eikä millään siipiklaanien tai siipiveikkojen kikkailuilla. Piste!

    1. Moi, kiitos kommentista. Otan mukaan tarkasteluun myös viime kisojen voittajaklaanin FINLANDIA:n paremman viitekehyksen luomiseksi.

      Tässä hieman faktaa väittämiesi päälle:
      * Tammikuussa **Lepokoti** oli 35000 pisteessä, FINLANDIA 45000 pisteessä. Tämän jälkeen molemmat ovat pysyneet suunnilleen tai yli jälkimmäisessä.
      * Kaikkien klaanien täyttöasteet pelaajina ovat samat, paitsi Assault kasaa klaaninsa vasta juuri ennen kisaa.
      * Lepiksellä on 2 klaania, Assaultilla 5 klaania, FINLANDIAlla useampia joista suuri osa tarkoitettu nuoremmille ja tehty hyvää työtä opastettaessa nuoria pelin pariin. Kisaajat tulee kuitenkin aina 3-4 klaanista. Fakta on useampana vuonna ja jäljitettävyys on mahdollista.

      Tästä huomataan, että kisojen lähtökohta, mahdollisuudet, klaanien farmit ja kokoonpanot ovat erilaisia, mutta kaikille samat. Tässä ei otettu kantaa klaanien pelaajien vaihtuvuuteen tai uusien pelaajien mukaan tulemiseen. Assaultilla ja FINLANDIAlla pelaajakanta on vakiintunut jo useiden kisojen aikana. Tätä tukemaan kisat päätti demokraattisesti näihin kisoihin että pelaajalistat lukitaan jo 2vk ennen loppua. Vanhat listat on nähtävissä sivuilla.

      Kisat arvostaa myös, jos kommentit/arvostelut jätetään omalla nimimerkillä eikä useammalla nimimerkillä kisojen aikana. Tällöin saadaan aikaa oikeaa keskustelua.

      Lähteet: https://www.clashofstats.com/clans/finlandia-LCC8CL/history/clan/custom/2017-01-01_2017-04-13, https://www.clashofstats.com/clans/f1nland-assault-PULR2PJR/history/clan/custom/2017-01-01_2017-04-13, https://www.clashofstats.com/clans/**lepokoti**-QC2JV9UU/history/clan/custom/2017-01-01_2017-04-13

  2. Heippa! Tovrleafilla pääasissa asiallinen vastaus, sen verran haluan korjata että F1nland Assault -klaania käytetään F1A -klaaniperheen yhteisiin häppeninkeihin (suursodat, pystikset, jne.) ja muun ajan se on tyhjillään, tämän vuoksi tuon klaanin clashofstats.comin tiedoilla ei oo informaatioarvoa. F1nland Assault -klaaniperheeseen kuuluu 8 klaania joista 4 pyörii aktiivisimmin. Näiden neljän klaanin kesken pelaamme kaikki yhdessä läpi vuoden, pelaajat liikkuvat kaikissa näissä klaaneissa, järjestetään suursotia näiden kaikkien voimin jne. F1nland Assault -klaaniin keräsimme kauden vaihteessa klaaniperheestä 50 korkeekipposinta jotta nähään missä mennään ja jotta saadaan hyvä yhdessä tekemisen meininki jota ei välttämättä samalla tavalla saavutettais jos nämä korkeimmat olisivat jakaantuneet kaikkiin neljään klaaniin.

    Toi https://www.clashofstats.com on muuten huikean näppärä sivusto ja sieltä pystyy katsomaan myös mm. yksittäisten pelaajien klaanihistoriaa. Jos jotakuta asia oikein kiinnostaa niin voi hommaa katsella siltäkin kantilta 🙂 Sieltä voi esim. tarkistella onko meiän kisatiimin pelaajat siirtyneet tosiaan klaaniperheen sisällä skabaklaaniin.

  3. Kisa tiimit kuuluisi lukottaa ennen kisojen alkamista, ei kesken kisojen.

    Se, että alusta saakka olisi ns. joukkueet koossa antaisi kisoille enemmän arvoa, seuraamista ja kilpailua.

    Nyt kootaan tai ”osa” kokoaa tiimin kasaan vasta hetki ennen päättymistä ei annan kisojen seuraajille jännitystä/arvostusta. Lähinnä hämmennystä.

    Kisoja kuitenkin seuraa muitakin kuin pelkät osallistujat, joten voisi heitä myös kunnioittaa ja järjestää kisat jotka on alusta saakka kisakokoonpanolla toimivat joukkueet.

  4. Entie, poistettiinko minun ensimmäinen kommentti jonkun tahosta, mutta aika erikoista kyllä. No laitan uudestaan…

    Eli kisa kokoonpanot pitäisi lukittaa ennen kisoja, eikä kesken kisoja. Hölmöä järjestää kisat ja kesken kisoja vasta päättää millä kokoonpanolla mennään.

    Tämä aiheuttaa sekaannusta kisojen seuraajille kun eräät klaanit kokoaa vasta kisojen lopussa kisa joukkueen kokoon.

    Toki voittamisen eteen tehdään kaikki mahdollinen, mutta kisojen seuraajille ns haistetaan pitkät.

    Missä arvostus muita kohtaan ja clash yhteisöä kohtaan?

    Missä on kisat jotka alkaa seasonin alusta saakka? Eikä seasonin puolivälistä kun ollaan varmistettu riittävä kokoonpano?

    Ja poistakaa jälleen tämä jos tuntuu että käy mielen päälle.

    1. Harvinaisen hyvä kirjoitus. Täysin samaa mieltä. Nyt voittajaklaani on kasassa vain viikon verran ja toisen kerran se on kasassa seuraavien nostojen lopussa.

      Nämä säännöt on nyt pelkkää pelleilyä. Pitäisi ottaa mallia ihan oikeista kilpailuista ja joukkueista.

      Ehdotan, että kisajoukkueet tulee nimetä viisi kuukautta ennen nostojen päättymistä. Joukkueessa saa olla 70 pelaajaa, joista 50 parhaan tulos lasketaan. Klaanissa pitää olla paikalla aina vähintään 40 kisapelaajaa. Näin saattaisiin läpinäkyvyyttä kisoihin ja ennenkaikkea reilua meininkiä.

      Ei mitään siipiklaaneja eikä mitään siipiveikkoja mukana viime metreillä täyttämässä klaaneja.

  5. Suomen 10 nosti vuorokautta ennen kisan päättymistä tiimiinsä seitsemän kupittelijaa muista klaaneista. Tämä on kisan hengen vastaista ja suositan kyseisen klaanin jättämistä arvostelun ulkopuolelle ja tarkentamaan sääntöjä niin ettei vastaava kikkailu enää onnistu.

  6. Suomen 10 pelaajista kymmenen on ollut vakituisesti muissa klaaneissa vähintään 18-19.4 asti clash of statsin mukaan.

  7. Ihme touhua taas teiltä itkijöiltä, Nismo ja Sandeboss istui pilvessä 24h, Kapinalliset rokkaa jope orikinalin mukana. Ei se iso klaaniperhe mitään takaa…

  8. Ei hyvää päivää, seuraavaan nostoon pelaajat lukittava nostoklaaniin 6kk ennen nostojen alkua 😀 Jos Anonyymin mieltä painaa jokin niin tule käymään kympissä, turistaan asia seleväks 🙂

  9. Ei näy tuloksia vielä näillä sivuilla? Kauanko niitä vielä manipuliloidaan? Vai onko tehty laskennasta valituksia?

    1. Kaikki työ tehdään käsityöllä sitä mukaan kun keretään. Kommentointiin on tullut todella paljon anonyymejä ja vihamielisiä kommentteja joka ei todellakaan ole kisojen tarkoitus. Tämän takia kommentointi sallitaan tästä eteenpäin vain rekisteröityneille käyttäjille. Kiitos.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *