Finnish Clash #15 on Kapinalliset!

Kapinalliset jatkoi voittoputkeaan, sillä nyt Finnish Clash #15 voitto oli jo 3. peräkkäin 56739 pisteellä! Uusi Legend League toi uutta jännitystä kisasarjaan, sillä vain päiviä aikaisemmin Aikuiset War oli vain yhden pisteen päässä Kapinallisista tullen toiseksi 56382 pisteellä. Lopulliset sijoitukset voi tarkistaa täältä. Koska pääsarjaan osallistui tällä kertaa vain 10 klaania (Viides Artikla:n jättäydyttyä pois), pääsarjassa jatkaa 8 parhaiten sijoittunutta sekä kolme Haastajat sarjan ylintä klaania. Onnea nousijoille Pohjanmaa K18, ♥️KIMPPA♥️ sekä BoTT Suomi.

Yksilökisat ratkesivat finaalipäivänä jo klo 7. Yksilökisan voitti u_vs_joni (Pohjanmaa K18) 5753 pisteellä ja palkittiin jo perinteeksi muodostuneella P.E.K.K.A. patsaalla. Finaalitapahtumassa palkitaan korkein paikalla ollut yksittäinen pelaaja. Toiseksi tuli FlowerBoy (Kapinalliset) ja kolmanneksi Pete (Pohjanmaa K18). Haastajat sarjassa oli todella kova taso, sillä sarjan voittaja Pohjanmaa K18 sijoittui klaanina lokaalin listan sijalle 3.

Finaalibileet oli tapahtumia täynnä. Striimiä juonsi daniel (SKK-Vikings) ja Malbbi (Aikuiset War) ja vieraita nähtiin striimissä 12 – ennätysmäärä! Uusi pilvisysteemi mahdollisti livehyökkäykset, joissa nähtiin niin onnistumisia kuin hyviä puolustuksiakin. Striimissä hyökkäsi WillHaylen (Kapinalliset), peapril (Aikuiset War), Sasmur (Finland Coed), ToniB (FINLANDIA), Hessu (F1nland Assault), Miquuu (Särmä), Anjuska (K30 Suomi), whitedead (SKK-Vikings), u_vs_joni (Pohjanmaa K18), FlowerBoy (Kapinalliset).

Lisäksi striimissä haastateltiin pelaajaa nimeltä Rapitzin, joka on mies Mielenvikaiset CoCcaajat Ry (MRCY) takana, joka yhdistää pelaajia yli klaanirajojen. Rapitzin on mukana järjestämässä nyt ensimmäistä kertaa järjestettyä Finnish War Clash -sotaliigaa. Rapitzin valittiin myös näiden kisojen Hall of Fame -henkilöksi, kaikesta mitä hän on pyyteettämästi tehnyt suomalaisen clash yhteisön eteen. Kiitos Rapi!

Kuvia: U.K.K.O (Viides Artikla) ja OONANLUXURY

Katso lisää kuvia täältä: https://www.facebook.com/finnishclash/posts/1128188000857488

Finnish Clash #14 laittoi mitalisijan uusiksi

Finnish Clash järjestyksessään 14 laittoi mitalisijat uusiksi taas kerran. Kisan voitti Kapinalliset pisteillä 60662 ja reilulla erolla toiseksi tulleeseen Aikuiset Wariin. Kausi oli erityisen vaikea kaikille klaaneille, sillä vain F1nlandi Assault ylsi pääsarjalaisena korkeampiin klaanipisteisiin kuin viimekisoissa.

Tälläkin kertaa finaalitapahtumasta tehtiin livestriimi Clash with danielin juontamana. Striimissä juontoparina esiintyi Malbbi klaanista Aikuiset War. Yksi illan kohokohdista oli Supercellin Darianin vieraillessa striimissä, jossa häneltä kysyttiin Suomen yhteisön esittämiä kysymyksiä. Striimissä tehtiin paljastus, että operation blue skies julkaistaan arviolta seuraavassa päivityksessä!!! Seuraavat kisat eivät siis ole enää samanlaiset.

Tapahtumassa järjestettiin myös hyökkäyskisa niin, että jokainen klaani valitsi yhden pelaajan edustamaan heitä hyökkäyskilpailussa. 5 parasta pelaajaa pääsi hyökkäämään livestriimiin ja lopullinen järjestys oli 1. juh00 (Finland Coed), 2. Niko (Viides Artikla), 3. Willi (Kapinalliset), 4. Tuhocon (Särmä) ja 5. Arman (Finland Assault).

Baseina käytettiin pelistäkin löytyviä Tribe Gaming -kyliä, joka onnistuttiin pitämään salassa loppuun asti! Mistä puheenollen, kisat sai näkyvyyttä myös in-game sisältönä:

Tällä kertaa Hall of Fame #4 palkinnon sai SKK-Vikings:n daniel, joka on striimannut ja luonut suomalaista Clash of Clans sisältö kanavillaan niin sota-, nosto- kuin kisapuolellakin ja tuonut näkyvyyttä koko yhteisölle. Paljon onnea!

Kisojen kovimma nostajat: arman (F1nland Assault) 6197, Sir Keduzin (Kapinalliset) 6188, HurjaJursti (Aikuiset War) 6162, *Tinttu* (F1nland Assault) 6162 ja Tuhocon (Särmä) 6153.

Kuvia bileistä, kunnes taas:

Illan päätteeksi Hyper Possu ojensi FC#10 bileissä kaikkien osallistujien nimmaroiman julisteen *Tinttu*:lle kiitokseksi koko suomen assumamille.

Kuvat: U.K.K.O (Viides Artikla) ja OONANLUXYRY (F1nland Assault)

Finnish Clash #13 livestriimi

Finnish Clash #13 alkaa kääntymään kohta neljännelle ja viimeiselle viikolle ja sitä myöden myös lähestyy myös paljon odotettu finaalitapahtuma! Tällä kertaa teillä kaikilla kisoja seuranneilla ja niihin osallistuneilla on mahdollisuus päästä mukaan finaalin juhlatunnelmaan mukaan myös kotisohviltanne!

Näytöt valmiiksi ja ottakaa hyvä asento, ei yksi vaan KAKSI mukaansa tempaavaa striimiä luvassa koko illan 🤩 Clash with daniel ja JugiPelaa. Laittakaa kanavat jo valmiiksi seurantaan ja viikon päästä tavataan. Paras klaani voittakoon!

Finnish Clash #13 – Tulossa taas lokakuussa!

Järjestykseltään #13 Finnish Clash järjestetään lokakuussa 2018!

Kipottelun aika kolkuttelee ovilla! Tuoko uusi päärakennustaso muutoksia, kun suomen kovimmat kippoklaanit mittelevät jälleen lokakuun ajan vastakkain: kuka henkilö ja mikä klaani viekään sen kirkkaimman pystin tällä kertaa? Kisa huipentuu 20.10. järjestettäviin bileisiin!

 

Päivämäärinä ovat:

  • 24.9. MA: kausi vaihtuu, legenda kipot tippuvat 5000:een.
  • 20.10. LA: Finnish Clash päättyy finaalitapahtumaan.
  • 22.10. MA: Suomen TOP50 siirtyy NORDIC FINLAND klaaniin klo. 18.00.
  • 27.10. LA: Nordic Clash päättyy, josta pohjoismaiden TOP50 siirtyy NORDIC UNITED klaaniin.
  • 29.10. MA: kausi vaihtuu.

Finnish Clash kisa päättyy 20.10. klo 21:00 jolloin julistetaan paras klaani, sekä palkitaan Suomen korkein paikalla oleva nostaja!
NORDIC FINLAND  klaaniin menee suomen TOP50 pelaajat maanantaina klo.18.00. Näytetään siis mistä suomalaiset pelaajat on tehty, kun kisataan muita pohjoismaiden klaaneja vastaan!
NORDIC UNITED klaani koostuu jälleen pohjoismaiden TOP50 pelureista, tarkoituksena lähteä haastamaan maailman kärkiklaanit!

 

Finnish Clash #13 -sarjaan kutsutaan Finnish Clash #12 -sarjan 9 parasta: FINLANDIA, Kapinalliset, Aikuiset War, F1nland Assault, Särmä, Viides Artikla, Finland Coed, suomi, FIN sekä Haastajat sarjan 3 ylintä klaania: SKK-Vikings, Pro Finland ja Suomivanhukset.

Sivuille kirjataan tuttuun tyyliin tulokset suomen listalta niin klaanien, kuin pelaajienkin osalta. Myös Builder Hall pelaajien kerma taas kerran kirjataan ylös vaikka varsinaista kisaa siitä ei olekaan.

 

Ethän unohda, että meiltä löytyy FacebookInstagram ja nyt myös Discord!

Finnish Clash #12 finaali!

Finnish Clash #12 oli jännittävämpi kuin koskaan päätyessään vain 95 pisteen eroon FINLANDIA:n ja Kapinallisten välillä. Kisoissa kaksi edellistä klaania rikkoi 61 000 pisteen maagisen rajan, FINLANDIA:n päättäen kisat 61548 lukemiin! Onnea voittajille! Seuraaviin kisoihin jatkaa pääsarjan 9 ylintä sekä Haastajien 3 parasta.

Kisat saivat erityishuomiota osakseen, kun Marika Supercell:in Clash of Clans tiimistä kävi palkitsemassa Pypppe:n FINLANDIA klaanista kultaisella vasaralla 5 vuotisesta peliurastaan, jonka aikana hän on kerännyt 12721 Legendaliigan pokaalia.

Kisoissa palkittiin tällä kertaa viisi korkeinta kisaklaaneissa pelaavaa paikalla olevaa nostelijaa. Onnea Njames 6296 (F1nland Assault), Riiffi 6257 (Aikuiset War), -J@KE77- 6255 (FINLANDIA), Torsti 6251 (FINLANDIA) ja  1LTI 6244 (FINLANDIA).

Kisojen korkeimmat pisteet saavutti SHRIMP69 6300 (**Lepokoti**), Njames 6296 (F1nland Assault) ja DaTinhFin 6282 (FINLANDIA).

Erityismaininta SKK-Vikings klaanin pelaajalle mestari kala 5395 pisteellä, jonka hän teki päärakennustasolla yhdeksän (TH9 SE)!

Viime kisoissa aloitettu perinne muistaa Suomalaisessa Clash of Clans yhteisössä vaikuttaneita henkilöitä jatkui. Finnish Clash Hall of Fame #2 nimitys: Tovrleaf (FINLANDIA). Hall of Famen valintaan osallistui tällä kierroksella edustaja kaikista pääsarjan 12 klaanista. Näiden edustajien yksimielisellä päätöksellä Hall of Fame -titteli luovutettiin FINLANDIA-klaanin Tovrleafille hänen tekemästään työstä ja hänen käyttämistään lukemattomista työtunneistaan sekä Finnish Clash -kisojen että finaalitapahtumien eteen viime vuosina. Nimitys ojennettiin kunnianosoituksena sekä kiitoksena näistä koko pelaajayhteisön puolesta.

Lisäksi palkittiin eniten Legendaliigan pokaalia kerännyttä kisaklaaneissa pelaavaa paikalla olevaa nostelijaa. Onnea thonza 19038 (**Lepokoti**) ja maksy 17763 (FINLANDIA).

Kisat jatkuu nyt NORDIC FINLAND klaanissa! Tervetuloa päihittämään muut pohjoismaat.

Kuvia tapahtumasta, kuvaajana –sk– klaanista K30 SUOMI:

Finnish Clash #10 finaalitapahtuma!

Eilen juhlittiin Finnish Clash #10 -finaalia Helsingin VIP Roomissa. Paikalle saapui yli 130 pelaajaa ympäri Suomea 12 eri klaanista. Finaalin juonti FiN ja tapahtuman livestriimit on katsottavissa täältä ja täältä.

Tämän kertaiset voitti FINLANDIA pisteillä 57 749. Toisen sijan sai 393 pisteen erolla F1nland Assault. Pääsarjassa jatkaa 10 parhaiten menestyneintä klaania. Haastajat -sarjan kolmen kärki jotka korvaavat näiden kisojen 2 alinta ovat: **Lepokoti**, Pro Finland sekä SKK-Vikings.

EOS_2017_04_22_2131

Suomessa saatiin 3 kpl yli 6000 pistettä ylittänyttä pelaajaa. Klaanista Kapinalliset pelaajat Nismo 6024 ja Sandeboss 6015 sekä FINLANDIA:n juhve 6015. Erikoismaininta TH10 pelaaja boombits klaanista FINLANDIA pisteillä 5752.EOS_2017_04_22_2116

Kuvia tapahtumasta, kuvaajana –sk– klaanista K30 SUOMI.

Finnish Clash #9 -finaali

Finnish Clash -finaali juhlittiin viikonloppuna 29.10. Helsingin Maxinessa. Voittajaksi julistettiin FINLANDIA 916 pisteen erolla F1nland Assaulttiin.

Haastajat -sarjan top3 nousee seuraavien kisojen pääsarjaan tuloksilla Kapinalliset 50 645, FIN 48 350 ja K30 Suomi 45 446. Onnea voittajille!

FC#9 oli tähän mennessä isommat järjestetyt kisat ikinä, korkeimmat kipot koskaan ja mukaan lähti suurempi joukko klaaneja kuin koskaan aikaisemmin. Mukana oli yli 100 pelaajaa sekä 12 klaania.

Kisoissa rikottiin myös vanhemmat TH piste-ennätykset seuraavasti kisojen loppuessa: TH11 onni 5894 (FINLANDIA), TH10 tarppo 5606 (F1nland Assault), TH9 Vodkapullo 5065 (F1nland Assault). Onnea suorituksista!

Kisoissa palkittiin paras kisaklaaneista paikalla ollut pelaaja Supercelliltä saadulla onnittelukortilla, terveisillä kehitystiimiltä sekä taululla. Voiton vei Tinke190 klaanista F1nland Assault pisteillä 5850.

Voitto oli jännittävä, kun palkintoa havitteli vielä 20:50 1 pisteen erolla eScobar (FINLANDIA) ja 1lti (F1nland Assault) lähtemällä defulla voiton toivossa.

Kuvia tapahtumasta, kunnes taas!

Kuvat: maksy, eScobar, Kaide, 1lti, Torsti, Kannukoira, juzzi

Ground vs Air Livestream

Tervetuloa Air vs Ground Tampereen livestriimin yleisöksi huomenna sunnuntaina 9.10. klo 18:00-20:00. Paikalla tulee olla 17:00 ja lisäksi järjestämme bussikuljetuksen 14:30 Helsinki-Tampere-Helsinki. Paluu heti tilaisuuden jälkeen.

Tilaisuus on K-18. Tarjolla ruokaa ja juomaa sekä lisäksi paikanpäällä on testattava ja pelattavissa uusi MAX TH11 päivitys kokonaisuudessaan ennen ketään muuta!!! Tule ja kokeile.
https://forum.supercell.com/showthread.php/1271383-Ground-vs-Air-Livestream

Finnish Clash -finaali

Finnish Clash -finaali juhlittiin eilen 23.4. Radisson Blu Plazan kirjastobaari Bar 7 Blings:ssä. Voittajaksi julistettiin FINLANDIA 180 pisteen erolla Kansanedustajiin.

Kisapaikalla oli myös ClashCon:sta tuttu speed build -versio pelistä, jossa kilpailtiin nopeimmasta kisa-ajasta. Parhaat ajat saivat Pro Finlandin scozero (19,951 sek), Pro Finlandin Heli (20,101 sek) sekä Särmän Antti (21,217 sek).

Haastajat -sarjan top3 nousee seuraavien kisojen pääsarjaan tuloksilla finland 43 668, Viides Artikla 41 607 ja suomi 38 751. Onnea voittajille!

Kuvia tapahtumasta, kunnes taas!

Kuvat: –<=James=>– (FINLANDIA) & maksy (Kansanedustajat)

ClashCon 2015 – Clan War – Team Finland

Maailman ensimmäinen ClashCon järjestettiin Helsinginssä. Paikanpäällä järjestettiin maiden välisiä klaanisotia. Suomea edustamassa olivat
Luopiot CW klaanin Senssie ja ALFfi, FINLANDIA III klaanin Narkoosi ja Jonne sekä Finland Assault klaanin Jonesi. Suomi hävisi alkuerissä Ruotsia vastaan. Sota alkaa kohdasta 3:15:02.